ydin

harjoituskappale lopetettavaksi

2004-11-15T07:40:00.000-08:00

Luulen, että on aika sanoa hyvästit.
Myönnän, ettei nyt ole aikaa eikä motivaatiota, sillä gradu kutsuu, ja suorastaan karjuu tekijälleen. Ihan oikeasti sylissäni on juuri nyt graduun olennaisesti liittyvä kirja.

Ehdin blogata muutaman viikon ajan. Se oli mukava kokemus kaikesta huolimatta. Aloittaessani en vain arvannut kaikkia yllätyksiä, joita tulevat viikot toisivat tullessaan.

Aloitan uuden blogin, kun elämä tasoittuu.
Näin lyhyen elämän elänyt blogi on kyllä nuori tapaus blogien hautausmaalle - varsinkin kun se on vielä Pinserin uutuuksissa:-)

Mutta ei. Sellaista on elämä, rajallista. Hiljentykäämme ytimen muistoa kunnioittaen.

No vihdoin pääsin Pinseriin!

2004-11-08T12:06:00.000-08:00

Sielläpä se nyt oli, viimeisenä pinserin listalla! Siis uutuuksien listalla, tietenkin, valmiina aloittamaan kiipimisen kohti korkeuksia!

Vaikka ei, hajanaista puhetta, tyylikokeiluja, ajatusten seilausta, jopa runo, ei kai tällaista kukaan jaksa lukea. Kommentoisi nyt joku edes.

Sunnuntaina kirjoittamani runo on muuten ensimmäiseni vuosikausiin. Kirjoitin sekatyylisiä, sarkasmin saastuttamia runoja, kunnes lähetin parikymmentä tuotosta arvostelupalveluun. Palaute oli nuiva: yhden loppu oli kuulemma kehityskelpoinen. Se sitten jäi koko harrastus.

Menetys ei liene suuri yhteiskunnalle, mutta itse olen joskus kaivannut runojen kirjoittamista. Mutta en ole enää runotyttö, ja runonainen kuulostaa - kummalliselta? Runomieskään ei ole järkevä sana, entä sitten runoilija? Voikohan sitä olla runoilija, jos on lähes absolutisti eikä voi yskimättä vetää savua henkeen silloin kerran vuoteen, kun polttaa tupakkaa terassilla?

Voiko sitten olla lähes absolutisti? Se tarkoittaa sitä, että ei ole tarvetta juoda. Ei ihan aidosti ehdi eikä tule mieleen mitään tilannetta, jossa voisi juoda jotain. Jos joisikin, voisi ihan hyvin juoda vettä tai alkoholitonta.

En ole mitään päättänyt, mutta voi olla niinkin, että silloin viimeksi, kuukausia sitten, tulikin juotua koko tämän vuoden saldo. On nimittäin helkkarin kummallista menettää pätkä muistiaan ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen.

Jonkinlainen kosketus Taiteilijaelämään on silti hyvä säilyttää, luulen ma. Muuten voi käydä niin oudosti kuin Leena Krohnille hänen kirjassaan Datura, jota olen nyt kahlannut läpi. Erinomaista ajatusten hiljentäjää muuten, jos on tehnyt yötöitä, sillä uni tulee, kun sitä lukee. Datura lipsahtaa välillä niin paljon siunailun ja kauhistelun puolelle, että oikein lukijaakin kauhistuttaa. Niin hyvä kirjailija harhautuu kirjoittamaan sivukaupalla kummastelevaa tyhjäkäyntiä. Toivottavasti edes loppu pelastaa kirjan.

Pitäisiköhän minunkin vielä kokeilla runoilemista. Ehkäpä sitten kun asiat a, b, c, d, e, f ja gradu on tehty!

nopeasti, nopeasti, Tuhkimon aika lähestyy

2004-11-05T13:52:00.000-08:00

On aika lopettaa tanssiaiset aika rauhoittaa ajatukset
aika sulkea silmät, antaa unen tulla

jo lepää satujen vartija,
silmäripsillä keinuu yö

aamu varoo lasikenkää
maata lumi nipistää
ei aikaa, ei aikaa enää levon
prinssi lähettää sanansaattajat torvineen
ja neidot leikkaavat kantapäitään

kotihoidontuki

2004-11-03T04:36:00.000-08:00

Tietäjiä riittää, kun puhutaan kotihoidontuesta.
Ainakin jos työssä käyvän vanhemman palkka on pieni, kotihoidontuen joka eurolla on merkitystä. Mutta olisipa mukavaa laskea muutamassakin perheessä, jossa naristaan ei-ole-mahdollista -virttä, mikä olisi oikeasti kotihoidon reaalihinta.

Kun molemmat ovat töissä, kukin lapsi tarvitsee tietysti päivähoidon, ja iltapäivähoidon. Ja päivähoito maksaa hirveästi. Opiskelijan tai työttömän tuloilla päivähoito on ilmaista, mutta jo pienet tulot nostavat maksun korkeimpaan luokkaan.

Entä sitten työmatka: julkiset tai bensat ja auton maksut tekevät oman lovensa budjettiin joka kuukausi.

Työvaatteitakin tarvitaan moniin ammatteihin eri tavalla kuin kotona. Ihan alasti en tosin kotonakaan kuljeskele:-)

Arvelen, että kahden työssä käyvän vanhemman perheessä kuluu helposti rahaa ja eineksiä enemmän kuin kotivanhemman kokatessa.

Paljonko loppujen lopuksi jää siis käteen palkoista verrattuna lasten kotihoitoon?

Jos ei ole kotielämässä materiaalisia ylellisyyksiä, on sentään sitä kalleinta nykyajan hyödykettä: aikaa.

Sitähän sanotaan, että nykyään moni raataa töissä maksaakseen kallista kotia, jossa ehtii vain käydä kääntymässä. Raatoväsyneenä mikään hieno (velalla ostettu) ei edes tunnu miltään.

Tämän paasauksen kirvoitti se virkistyminen, jonka sain, kun nukuin pienet siestanokoset tuhisevan kaksivuotiaan vieressä. Kunpa ukkoni työjakso jatkuisi vielä ja saisin jatkaa kotivanhempana olemista vielä kolmannenkin viikon:-)

(Nämä eivät muuten ole elämäni ensimmäiset kotiäitiviikot,
hyvä tuntemus kotiäitiyden ns. niistä päivistä on myös vuosien varrelta kertynyt ;-))

ajoittain onnellinen?

2004-11-01T12:21:00.000-08:00

Onnellinen?

Kirjoitan ja työ sujuu.

Kuuntelen kolmen rakkaimpani unista hengitystä.

Muistan kaksivuotiaan tanssilaulun.

Muistan seitsenvuotiaan lämpimän otsan ja unisen hymyn.

Tiedän, että saan herättää mieheni, jos tunnen itseni liian levottomaksi.

Jatkan hiljaista omaa hetkeäni, työtä taas kohta, annan ajatusten vaeltaa rauhaisasti.

Kaikki järjestyy.

Pohjanoteeraukset

2004-10-29T11:14:00.000-07:00

Viikko meni että hujahti. Tämän omaperäisen ilmaisun seuraksi luetteloin lisää viikon kohokohtia.

Tiistai. Lapsi unohtaa mennä jumppaan, koska vanhempi (isä) ei muista muistuttaa. Ei tämä mitään, mutta toisena päivänä lapsi myöhästyy tunnin koulusta, koska vanhempi (äiti) ei ole lukenut reissuvihkoa tarpeeksi tarkasti.

Keskiviikko. Aion siivota suitsait koko huoneiston. Päivän saldoksi jää kenkähyllyn raivaus. Anopille jäi pahalta haisevan tiskipöydän siivous, josta mahtui koneeseen vain osa astioista.

Torstai. Siivoan oikeasti. Iltapäivällä saan työaikaa, mutten jaksa kirjoittaa mitään järkevää. Tämä on toistunut myös jokaisena iltana kahdeksalta tai yhdeksältä. Se on kirjaimellisesti älytön työaika, ja sen viikon ainoan hyvän työajan tössin seinän tuijotteluun.

Perjantai. Täytän pesukonetta kaksivuotiaan kanssa, kun haluaisin jo olla ulkoilmassa. Laita vain, laita siitä, noin juuri, puhelen. Sitten riuhtaisen kusenhajuiset pikkuhousut kakaran kädestä ja karjun, etten jaksa odottaa enää, pyykit koneeseen nyt heti!

Joka ilta. Raivoan lapsille, karjaisen, vinoilen, saan vanhemman itkemään ja nuoremman katsomaan ohi.

Perjantai. Käyn esittelemässä itseni kevään osa-aikaiseen työpaikkaan. Hienoa päästä henkilökunnan puolelle siellä missä vieläkin (muka) opiskelee.

Sen jälkeen etsin talvitakkia. Koska budjetti on pieni eli 50 euroa, on etsittävä halpiskaupoista. Lindex, Seppälä, Kappahl ja Euromarket on katsottu, tänään Citymarket ja Prisma. Prismasta se löytyy, punainen, juuri oikean sävyinen, hyvän mallinen. Mutta siinä on untuvaa, eläintä, kärsimystä, kenties allergiaa. Etsintä jatkuu.

Sovituskopin peilissä jurottaa kelmeä mustasilmäpussiolmi.

Sarjakuvaelämää

2004-10-25T12:45:00.000-07:00

Vietin nautinnollisen lukuviikonlopun. Luin aamulla, illalla, vessassa, ruokapöydässä, vähän päivälläkin. Väliraportti perjantain kirjastokirjakasan tilasta maanantai-iltana:

>Rimbaud: Illuminaatioita, eikö vaikuttava avaus?<
Aloittelin juuri äsken ja totesin, että tämä on tätä lajia, Erittäin Taiteellista ja varmasti liikaa maanantain kuumentamille aivoparoilleni. Istumalihaksilta vaaditaan huomattavan paljon sivumäärään nähden. Tiivistä proosarunoa.

>Lilja Harju: Se on down<
Nopeasti luettava, hiukan toistoinen mutta terävä silti. Mutta jos perheeseen syntyy down-lapsi, onko hän sitten nimenomaan täydellinen? Eikö hänelläkin ole oikeus olla rosoinen ihminen sellaisena kuin hän on? Koska en kuitenkaan tunne yhtään perhettä, jossa olisi down-lapsi, tämä on nyt vain ihmettelyä.

Toista availin, näytti aivan luettavalta.

>ja annoksen sarjakuvia eli
Petri Hiltusen Väinämöistä kolmessa albumissa,<
Näitä en jaksanut enää kahlata kokonaan läpi, koska olen osan lukenut päivälehdistä. Parhaat ovat vanhimpia, ja suosikkini on se strippi, jossa Louhen ja Väinämöisen vanha suhde paljastuu. Vaan oliko Louhi liian kova akka vakiohahmoksi?

>sekä kolme pitkää sarjakuvaa, Timo Mäkelän Vaaleanpunainen pilvi,<
Tunnelmallinen, alakuloinen, runollinen, ehkä hiukan apea. Ehkä niin kaukana omasta elämästäni, ettei sen vuoksi ihan kolissut.
Sen sijaan

> Joanna Rubin Drangerin Neiti Tärkeä ja Uraputki<

kolisi, paukkui ja rätisi päässäni. Hienoa viivankäyttöä, hienoa ajankuvausta ja teeman käsittelyä. Tätä tahdon lukea lisää.

> sekä Kimmo Taskisen kuvittamaa Aapelia,<

Tämä on ehtinyt mennä hukkaan!

>Raymond Briggsin ydinpommivisio Minne tuuli kuljettaa,<

Omalaatuinen. Riipaisevan uskottava tarina vanhan pariskunnan viimeisistä hetkistä. Karmivan valistava sivulauseissaan.

Siis uusi minulle, joka en ole pariin vuoteen lukenut sarjakuvia... Taattua viihdettä. Pidän Ankardon viskinväkevästä savun hämystä.

>Wallace ja Gromit sarjakuvana.<

Aloitettu, vessassa, istunnot venyvät varsin pitkiksi. Hillitön myös sarjakuvana.

>Ai niin, lisäksi kuusi Sempén ihmistyyppialbumia.<

Joitakin hyviä oivalluksia, mutta ehkä olisivat tuntuneet enemmän huvilta, kun olisin lukenut yhden kerrallaan viikon välein eikä näin pakettina.

Huomenna jälleen muita aiheita, josko pääni jo toipuisi siihen mennessä tästä maanantaista. Päivään kuului mm. nysväilyä silloin, kun olisin voinut tehdä töitä, hillitön väsymys huonosti nukutusta yöstä, miehen äkillinen pätkätyön alku ja niin siis minun yhtä äkillinen paluuni aidoksi kotiäidiksi, sekä anopin yllätysveto, josta aiheutuu aika iso pettymys ja iltaa kohti yltyvä päänsärky, jonka huipentuessa noin iltakahdeksalta alkoi virallinen työaikani. Vieläkö saa valittaa?

Illaksi tekemäni kasvispiirakka oli silti hyvää. Mies näytti varsin tarmokkaalta ja jotenkin uudistuneelta töistä palattuaan. Lasten kanssa oli mukavaa olla ihan rauhassa ja legoilla on helkkarin hauskaa rakennella. Kyllä tämä tästä.

Kaikkivoipa psykologia?

2004-10-24T11:49:00.000-07:00

Onneksi et ole pelkän psykologian varassa, rauhoitteli ystäväni, kun purin hänelle huoliani.

Olen ollut vuosikausia synkkämielinen. Olen käyttänyt täydellisyyden tavoittelijan pakkopaitaa ja syönyt ruokaani häirikköhirviö olkapäälläni. Olen pelännyt yksinoloa ja kärsinyt jopa pakkoajatuksista. Etsin tasapainoa ja löysin psykologian. Kävinkin muutamilla vastaanotoilla pätkittäin, pari kolme kuukautta harvakseltaan, pisimmillään puolisen vuotta saman ihmisen luona.

Olen tietenkin myös lukenut paljon, koska aina kun keksin uuden harrastuksen, lainaan kirjastosta kasoittain sitä käsitteleviä kirjoja. Olen sisäistänyt melko psykoanalyyttisen ihmiskuvan siitä, miten lapsuus rakentaa ihmisen perusluottamuksen. Tätä on vain vahvistanut omien lasten kasvu ja kehitys.

Oman pääni kanssa tulen nykyään toimeen melko mukavasti. Tällä hetkellä en ehdi enkä jaksa penkoa enää enempää lapsuuden peikkoja. Olen kehittänyt tapoja pitää itsestäni huolta, ja ymmärrän niin hyvin varjojen kutsun, etten näe enää mielekkääksi alkaa sekoittaa elämääni mielijohteiden perusteella. (Eikö ollutkin hienosti sanottu, ettei kiinnosta ryypätä eikä rällätä.)

Elämä on siis tasaista. Elämän haasteet tulevat laskukasasta, villakoirapartioinnista ja avioseikkailuista täkin alla.

Näin turvallisessa lähiöpilttuussa voin kyseenalaistaa psykologian. Miksi mielekäs elämä pyrkisi kohti tasapainoa? Miksi hankalat piirteet ovatkin nyt ongelmia? Eräs sukulainen on minulle ärsyttävä huutomerkki siitä, että hän tarvitsisi apua. Toiset sukulaiset näkevät hänet vain omalaatuisena. He ymmärtävät, minä tuomitsen. Heidän asenteensa on varmasti enemmän tueksi ja avuksi.

En voi kiistää, että olen itse saanut apua psykologiasta, enkä suinkaan ole ainoa. Silti muistelen karusti huvittuneena erästä terapeuttia, joka tuki järkeilyäni, että kaikki on hyvin, mitään suuria ongelmia ei ole, voin elellä omillani. Siitä puolen vuoden kuluttua tutisin lähellä burn-outia. Tai toisen terapeutin, joka paljasti rentoutuksessa vaikean lapsuusmuiston ja korosti, että tästä selviän vain vuosien terapian tukemana. Sitten terapeutti sairastui ja jäin omilleni. Kuukausien kuluttua hain apua toisaalta.

Psykologiaa on helppo väistellä. On helppo tutkia vuosikaudet pientä neuroosioiretta ja katsoa samalla ytimen ohi. Psykologiasta on helppo poimia normit, joilla tuomita. Entisajan kilvoittelun kysymys ’Oletko hyvä ihminen’ on nyt muuttunut: oletko terve ihminen? Oletko tasapainoinen ihminen?

Uskonnoksi siitä ei ole, eikä maailmankatsomukseksi. Oikea tieteellinen psykologia vain toteaa, yrittää ymmärtää, se ei anna normeja. Eikä pelkkä psykologia riitä. Muutos tapahtuu vasta sitten, kun siihen riittää rohkeus.

tehokkaasti rengastettu

2004-10-22T13:06:00.000-07:00

Lääkelaitoksen sivujen lääkeohje kertoo karua kieltään kapistuksesta, josta toivoin sopivaa kolmatta rengasta vartalooni. Ne kaksi muuta ovat sormukset nimettömän ympärillä.

Tämän ehkäisyrenkaan piti olla avain pitkiin, huolettomiin alkuyön sessioihin ja pikaisiin vetäisyihin arkipäivän karkuhetkinä, kun lapset katsovat videoita ja aikuiset käväisevät kodinhoitohuoneessa.

Tässä taloudessa pannaan silloin, kun hormonit hyrräävät eli ovulaatio lähestyy, mutta hormoniehkäisimethän jäädyttävät tämän vaihtelun. Tästä olisin voinut päästä yli kumittomuuden hurmiossa, jos muut renkaan sivuvaikutukset olisivat olleet suotuisia.

Kolmen viikon kokeilujakson aikana sain ruksata Nuvaringin haittavaikutusten listasta päänsärkyä, emätinvaivoja (kutinaa ja kipua) ja mielialan vaihtelua sekä hienon näppyläesiintymän selässä. Mieliala ei ole vuosiin tehnyt niin syvää sukellusta. Ja kaupan päälle sain haluttomuuden. Näin tehokkaalla ehkäisyllä ei varmasti tule raskaaksi!

"Tavallisia • päänsärky • emätinvaivat (esim. emätineritys ja emätintulehdus) • painon nousu • pahoinvointi • rintojen kipu • mielialan vaihtelut (esim. masentunut mieliala ja tunnetilojen horjuvuus) • kuukautiskivut • akne • sukupuolisen halukkuuden väheneminen • vatsakipu • migreeni • renkaan putoaminen, vaikeudet yhdynnän aikana sekä vierasesineen tunne"

Eniten harmittaa, että vanha, huolella hoidettu ja parantunut, limakalvojen vaiva palasi. Jos vähänkin haluttaisi, en uskalla edes yrittää. Voiteet ovat käytössä, estoja ei ole, hyviä muistoja seksistä riittää.

Tietenkään kaikkea ei voi pistää renkaan piikkiin, mutta seulonnan jälkeenkin sen vaikutusta jää jäljelle aivan liikaa.

Enää kaksi ja puoli vuorokautta renkaan poistoon. Pari kuukautta renkaasta toipumiseen?

Lukemattomia kirjoja

2004-10-22T09:23:00.000-07:00

Kestosuosikkini kirjahyllymme lukemattomista kirjoista on Milan Kunderan Kiireettömyys. Kirja on tullut kirjakerhon huonomuististen kuukaudenkirjana. Päätin lukea sen rauhallisena hetkenä, kun kirjan nimi olisi totta myös lukijalleen. Ei ole tullut luettua etusivua pidemmälle.

Varmin tapa jättää kirja lukematta onkin hankkia se omaan kirjahyllyyn.

Kirjaston kirjoissa on jotain väliaikaisuuden tuomaa hehkua. Kirjastosta voi valita unelmia, kirjastossa voi unohtaa, ettei oikeasti jaksa lukea viittä klassikkoa kuukaudessa eikä koskaan lue elämäntaito-oppaita puoleenkaan väliin. Vaan tällä kertaa olin realistinen ja lainasin vain kaksi runokirjaa:

Rimbaud: Illuminaatioita, eikö vaikuttava avaus?
Lilja Harju: Se on down
sekä kaksi Leena Krohnin kirjaa, Tainaron ja Datura,
ja annoksen sarjakuvia eli
Petri Hiltusen Väinämöistä kolmessa albumissa,
sekä kolme pitkää sarjakuvaa, Timo Mäkelän Vaaleanpunainen pilvi, Joanna Rubin Drangerin Neiti Tärkeä ja Uraputki sekä Kimmo Taskisen kuvittamaa Aapelia,
Raymond Briggsin ydinpommivisio Minne tuuli kuljettaa,
uusi Sokal Hoitajan veriset kädet ja
Wallace ja Gromit sarjakuvana.
Ai niin, lisäksi kuusi Sempén ihmistyyppialbumia.

Lisäksi kassillinen lastenkirjoja. Lindgreniä molemmille, historiaa ja lehtiä vanhemmalle, videoita molemmille ja pikkukirjoja pikkuiselle.

Tulikohan kerättyä vähän liikaa kirjoja?

Oli miten oli, ensi kerralla kirjoitan jostain aivan muusta kuin kirjoista. Olen näistä niin tohkeissani, koska kuvittelen pääseväni kirjojen kautta tiedostavaksi nykyihmiseksi. Sivistyn. Osaan tunnistaa postmoderneja intertekstuaalisuuksia ja alan saada älyllisiä orgasmeja.

Oikeasti haluan välillä jotain muuta ajateltavaa kuin lapset ja sata syytä välttää gradun tekoa. Oikeasti haluan nauttia. Siksipä lopetan ja tartun seuraavaksi yhtaikaa Väinämöiseen ja Wallace&Gromitiin ja, ja, ja, kaikkiin, ja samalla luen blogeja! Pim!

Vanhoja kirjoja, joita olen lukenut viime aikoina

2004-10-21T12:27:00.000-07:00

Pienenä lupasin lukea kaikki maailman kirjat, kun opin lukemaan. Tavoitteeni hidastui erityisesti siinä vaiheessa, kun aloin opiskella kirjallisuutta, sillä ei ollut enää aikaa lukea.

Lukuharrastukseni korahteli satunnaisina lukupuuskina, kunnes myönsin, miten virkistävää on sukeltaa sanojen kautta hetkeksi toiseen maailmaan. Päätin viivata yli lukemista estäneet ajatukset, jotka alkoivat sanoilla 'pitäisi mieluummin' ja 'olisi järkevämpää'.

Tässä poiminnat tämän kuun sanaretkistä:

Ilon ja kivun kääntöpiiri, toim. Lauri Otonkoski, Wsoy 2004.
- Afrikkalaisia novelleja. Ihmeellistä sanailotulitusta, järkyttäviä ihmiskohtaloita, erilaista kerrontaa. No, oikeastaan suurin osa novelleista noudattelee perinteisen juoninovellin kaavaa, mutta ne maailmat, joista novellit kertovat, ovat erilaisia. Ovatko sitten ihmiset samanlaisia, samankaltaisia? Kokemusmaailmani rajoissa kyllä. Ja kun kokemusmaailmani ylittyy, teksti ravistelee ja ravitsee. (www.kiiltomato.net osoitteessa on kirjan arviokin, mutten osaa vielä linkittää:-))

Kuka murhasi Kyttyräselän? Tarinoita Tuhannesta ja yhdestä yöstä. Basan books 2001.
- Hurjaa tekstiä, melkoista kyytiä kertojan kyydistä toiseen. Hyllyssäni on ollut jo kymmenisen vuotta lukematta koko Tuhat ja yksi yötä, mutta nyt vasta kirjaston kirjana tuli luettua edes osa siitä. Kunhan ehdin, luen enemmän, viimeistään sitten eläkkeellä, mutta toivottavasti jo sitä ennen. Juonittelua, ah-rakkaudesta riutuvia miespoloja, kauneudellaan lumoavia naisia, mausteiden tuoksua, siekailematonta väkivaltaa. Ja minä kun luulin, että Tuhat ja yksi yötä on tylsiä kansantarinoita! Sama harhaluulo tuli tosin kumotuksi Kalevalankin suhteen.

Leena Krohn: Donna Quijote ja muita kaupunkilaisia. Wsoy 1983.
- Pieniä, filosofisia novelleja. Ajatuksia ja kaunista kieltä. Nautittavia pienoishelmiä, juuri sopivia luettavaksi yksi kerrallaan sinä proosallisena hetkenä, kun yksinäisyyteen voi luottaa.

Leena Krohn: Mitä puut tekevät elokuussa. Wsoy 2000.
- Edellistä pidempää kerrontaa, mutta yhä novelleina. Seitsemän kertomusta keskenkasvuisille, kertoo kirjan kansi. Tämä kirja on vielä kesken, mutta muistan varmasti pitkään tytön, joka alkoi levitoida onnea tuntiessaan. Vanhemmat huolestuivat, mutta onneksi taipumus meni ohi, kun tyttö aikuistui.

Halusin valita jonkin tietyn kirjailijan, jonka tuotannon lukisin. Halusin lukea vaihteeksi jonkun naisen kirjoja, koska opintoihin kuuluneet kanonisoidut teokset ovat olleet voittopuolisesti miesten kirjoittamia. Krohnin teoksissa yhdistyy filosofia, fantasia ja kaunis kieli sekä hiukan haastetta. Jotkut hänen kirjansa ovat vuosien mittaan jo käyneet yöpöydälläni, enkä saanut edes aloitetuksi vaikkapa Matemaattisia olioita. Nyt en anna periksi, sillä 200 opintoviikon tuoma lukurutiini ei voi pettää.

Seuraavaksi aion penkoa kirjaston sarjakuvahyllyä. Viime kerrasta onkin vasta viitisen vuotta. Olisikohan -hmm- Mausien kirjoittajalta ilmestynyt jotain? Ja Bilalilta, tai Manaralta? Tai löytyisikö jopa jotain uutta vain pari vuotta vanhaa?

Toinen kirjoitus eli kolmas kerta horisee

2004-10-21T07:46:00.000-07:00

Onnistuin jo postittamaan, kun tutkiskelin, miten postittaisin. Ei ole aavistustakaan, miten voisin poistaa virhemerkinnän, sillä tunnen tietokoneen ja netin toimintoja vain sen verran kuin olen tekemällä oppinut.

Sain ensimmäisen lapseni kesken opintojen, samoin kuin toisenkin vuosia myöhemmin. Ennen vauvavälivuotta olin nähnyt yliopistolla sähköpostikoneita ja jopa muutaman ihmisen niitä käyttämässä, mutten osannut ajatellakaan, että tarvitsisin sähköpostia. Tietokone on kirjoituskone ja aikasyöppö, ajattelin.

Kahden vuoden tauon jälkeen koneet olivat kaikkialla. Otin opintoihin elektronisen kirjallisuuden kurssin, jossa kysyin muilta kurssilaisilta, mistä internet käynnistetään. Sähköpostiosoitteen tein hotmailiin ja unohdin koko osoitteen saman tien. Sain suuren ylenkatseen opiskelijakollegalta, kun sopersin, että mieheni auttoi tekemään osoitteen ja siksi unohdin sen.

"Ei tämä ole mikään gender-rajoitteinen laji!" tämä nuori nainen ojensi.

Puolustelin mielessäni, että oli tässä vähän tärkeämpää tekemistä vuosi-pari.

Toinen lapsi tehtiinkin sitten nettipostilistojen vertaistuen avulla aivan vauvakuumeesta alkaen. Tiedonmurusten keräämisestä ja järjestämisestä sekä käytännön työharjoittelusta saisi kai ainakin parin vuoden opintoviikot, ei niitä turhaan nahkagraduiksi sanota. Edelleen gradu odottaa kirjoittajaansa, sillä blogaaminen on tutkimusohjelmani sadas pykälä:

101 tapaa pitkittää opintojensa valmistumista.
Näin et tee gradua.

ydin

2004-10-21T07:18:00.000-07:00

ydin

Kiitos ja kynttilä lehmien kohtalolle

2004-10-20T13:51:00.000-07:00

Kuuntelin radiota ajellessani ystävän luo markkinahenkiseen illanistujaiseen. Kanava oli ylen ykkönen kuuden ja puoli seitsemän välillä, ohjelman nimeä en tiedä.

Mannerten ja ilmaston vaikutus kansojen kehitykseen oli ohjelman aiheena. En ollut koskaan ennen tullut ajatelleeksi, että länsimainen hyvinvointimussuttaja saa kiittää lämpimästä talostaan sikoja, lehmää, lampaita ja hevosia.

Euraasiassa on kesytetty nämä eläimet, entä muilla mantereilla? Australiassa yksikään eläin ei ole kesyyntynyt. Vaikka kengurua syödään, sitä ei tarhata edes nykyään tuon ohjelman mukaan. Afrikassa olisi esimerkiksi seepra aivan hevosen kokoinen eläin, mutta seepra ei kesyynny julman luonteensa vuoksi. Kesyt eläimet ovat olleet avain maanviljelyksen kehitykseen, josta puolestaan on siunaantunut työnjaon kautta aikaa kehittää rautaesineitä ja teollisuutta ja niin edespäin historian vuosituhansia myöten.

Kaikki tämä taas on levinnyt kansalta toiselle Euraasiassa, koska manner on vaakasuora. Samaa ilmastovyöhykettä pitkin on voitu matkustaa ja ennen kaikkea siirtää uusia viljelyskasveja.Afrikassa ja Amerikoissa, jotka ovat pystysuoria mantereita, uudet keksinnöt ovat jääneet jumiin Saharan tai muiden vaikeiden ilmastovyöhykkeiden taa.

Ja entäpä intiaanien tuho: miten muutama sata tai tuhat eurooppalaista saattoi kukistaa monituhatkertaisen intiaanien ylivoiman? Eurooppalaisten mukana kulkivat pienet ilkeät apulaiset eli isorokon, tuberkuloosin ja muiden tautien aiheuttajat. Eurooppalaiset olivat siedättyneet näille taudeille, koska he altistuivat niille pienessä määrin koko ajan niiden kantajien eli kotieläinten vuoksi. Joku tietysti kuolikin silloin tällöin, mutta suurin osa kehitti taudeille jonkinlaisen vastustuskyvyn. Intiaanien puolustusjärjestelmä oli avuton uusille taudeille. Ja niin lähes kokonaiset inkakansat kuolivat jo ennen aseiden vilauttelua.

* Katsoisin netistä, mikä ohjelma tämä oli, mutta kirjoitan nyt aivan ensimmäistä blogitekstiäni enkä uskalla vaihtaa sivua:-)! *

Suklaakeksien ja muovikippojen ihanuuden hämmästelyn sekä heräteostosten jälkeen ajelin taas kotiin. Saastutin vähän ilmakehää. Kotona menin lämpimään suihkuun ja lorotin vettä ihan liikaa. Söin epäreilua suklaata, jossa ei maistunut matalapalkkaisen työntekijän epätoivo.

Silti en osaa olla onnellinen, että saan elää ylellistä elämää täällä Suomessa. Miksi synnyin sattumalta juuri tänne? Miksi ahdistun säännöllisesti pieniin tuloihini, vaikka asun maassa, jossa lapset saavat valtiolta enemmän rahaa kuukaudessa kuin suurin osa maailman ihmisistä ansaitsee samassa ajassa?

Haaveilen lottovoitosta vaikka elän jo sitä?

Sitä häpeän, että lehmä, tämän hyvinvoinnin alkueläin, on köytetty navettaan oloihin, joissa siltä riistetään vasikkaheti syntymän jälkeen ja sille aiheutetaan valtava maidon ylituotanto, jotta se voisi ruokkia toisen lajin yli-ikäisiä valeimeväisiä. Mutta vatsani ei kestä luomumaitoa, ja olen liian herkkusuu luopuakseni maitotuotteista. Kun seuraavan kerran mässään jäätelöllä, sytytän kynttilän lehmien kohtalolle.